Oletko sinäkin elänyt muita varten – tai muiden ehdoilla?
Oletko sinäkin elänyt muita varten – tai muiden ehdoilla? Kun aloitin tämän blogin, ajatuksena oli luoda itselle “parempi elämä”. Tiedätkö, level up ihan kunnolla. En tiedä oletko koskaan blogannut mutta se karu fakta on, että jos yrität olla jotain mitä et ole, mielenkiinto kirjoittamista kohtaa katoaa aika nopeasti.
Siksi minullakin on ollut taukoja kirjoittamisessa. Toisaalta töissä on ollut kiirettä mutta toisaalta en vain ole halunnut kirjoittaa asioista, jotka eivät ole minulle tällä hetkellä tärkeitä.
Väsyin “fake it ’till you make it” maailmaan.
Sitä näkee ihan riittävästi sosiaalisessa mediassa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Sain eilen yhteydenoton yritykseltä, joka olisi halunnut minun auttavan heitä launchaamaan heidän tuotteitaan. En edes tajunnut mistä heidän bisneksessään oli kyse mutta yksi asia pisti silmään: Bisnes ei sovi niille, jotka eivät pysy tämän yrityksen perässä.
Totesin vain, että joo, sitten minä en ole oikea ihminen auttamaan, sillä haluan hiljentää tahtia, en kiristää sitä.
Oletko sinäkin elänyt muita varten – tai muiden ehdoilla?
Olen tehnyt töitä pitkään ja elämäni on ollut myllerryksessä vähintään yhtä kauan. Olen asettanut muiden tarpeet omieni edelle ja pitänyt huolen siitä, että muilla on hyvä olla.
Tästä eteenpäin tulen tekemään töitä oman hyvinvoinnin eteen. Aloita niistä asioista, jotka tuovat minulle iloa ja rauhaa nyt ja laajennan tekemistä sitten ajan kanssa.
Painotan, että harjoittelen omaa hyvinvointia. Harjoittelen ajattelemaan itseäni, kuuntelemaan kehoani ja kääntämään negatiivisen puheen positiiviseksi. En usko siihen, että aika kaikki pitää sokerikuorruttaa mutta uskon siihen, että mitä negatiivisemmin puhun, sitä enemmän se vaikuttaa negatiivisesti elämääni.
Johtuuko se kasvatuksesta?
Aika ajoin mietin, johtuuko muiden tarpeiden huomioiminen ja omien tarpeiden vähättely kasvatuksesta vai onko taustalla jokin trauma. Traumoja olen kohdannut ja niitä käsittelin 3 vuotta psykoterapiassakin. Voihan se johtua molemmistakin, mitä mieltä sinä olet?
Kasvatukseni ei ollut mikään positiivinen kokemus. Ei, minua ei lyöty, eikä perheessäni käytetty väkivaltaa. Vanhemmat tissuttelivat iltaisin kun me lapset mentiin nukkumaan. Silti kuulin melkein joka ilta, kun keittiön kaapin ovi avattiin ja suljettiin. Kuulin pullon liikkuvan kaapin pohjaa pitkin ja kuulin kun se kolahti takaisin kaapin pohjalle.
Vanhempani ovat syntyneet heti sotien jälkeen, joten voin vain kuvitella millaista heidän kasvatuksensa on ollut. Sen tiedän, että äitini äiti oli tiukka täti, joka piti kuria nimenomaan psykologisella tavalla. En saanut lämpöä, syliä enkä huolenpitoa kummaltakaan, joten pienestä pitäen on vain pitänyt selviytyä ja tukahduttaa omat tunteet. Itkeä ei koskaan saanut ja kun oli hauskaa, piti olla hiljempaa.
Toisaalta toistuvat mykkäkoulut ja hylkäämiset jättivät oman jälkensä mieleeni. Minun on aikuisena helpompi olla yksin ja työntää kaikki pois elämästäni, jotta he eivät ehdi hylätä minua. En koe olevani rakkauden arvoinen ja minussa on aina jotain moitittavaa.
Eniten toivon sinulta ajatuksia ja keskustelua. Kirjoittaminen on tylsää ja yksinäistä ja olisi kiva jutella jonkun kanssa vaikka ihan näin kahden ruudun välityksellä. Voit kommentoida tekstejäni nimimerkillä, kunhan muistat, että kiusaamista en siedä enkä julkaise kommentteja, jotka eivät ole hyväksi meille kummallekaan.
Kaipaan siis aikuisten ajatuksia ja aikuista juttuseuraa, en trolleja, kiusaajia enkä ihmisiä, jotka purkavat kaiken pahan olonsa negatiiviseen sävyyn.
Minusta olisi ihanaa, jos saisimme keskustelua aikaiseksi, oivalluksia ja ideoita sekä annettua tukea toinen toisillemme.
